Virallisen sellaisen päätös, sillä kesäkautenakin jatketaan, kunhan kouluttajien lomat on pidetty. Melina joutui nyt luopumaan treeneistään, sillä viimeinen torstaikerta pidettiinkin ilman koiria nyyttikestien merkeissä kerhomajalla (söpö punainen mummonmökki). Katsottiin videoidut koesuoritukset (kauheeta...) ja ruodittiin niitä sekä suunniteltiin tulevaa. Syksyllä järjestetään möllitoko ja ensi vuonna onkin Keravan Koiraharrastajien 30-vuotisjuhlavuosi. Parit kokeet pidetään ja on tokovastaava Kirsillä muitakin haaveita ensi vuodelle. Kiva, kun on sellainen tokovastaava + seuran puheenjohtaja, jotka haluavat nyt satsata tokon tulevaisuuteen, talveksi hankitaan myös lämmintä harjoittelutilaa.

Viime vuoden keväästä asti ollaan treenattu tällä samalla kilpailevat -porukalla. Ihan mukavia ihmisiä, treeneissä ollaan vaihdettu muutama sana, mutta enimmäkseen jokainen on touhunnut oman koiransa kanssa. Tämän kevään aikana, kun suunniteltiin toukokuun koetta, porukka on lähentynyt ja nyt päätettiin jatkaa aina välillä näitä nyyttikestejä, niin mukavaa meillä oli ja tietysti koiria treenataan kahvittelun lomassa. Jännä juttu, mitä yhdessä tekeminen saa aikaan, enää ei tarvitse olla Eevalle kade mukavasta tokoporukasta .

Keskiviikkona oli taas Rozan tokovuoro. Roza oli jotenkin vielä tavallistakin iloisemmalla tuulella ja aika villin oloinen, luoksepäästävyys tuotti ongelmia, "tuomari" sai kunnon pusut. Sitten tehtiin luoksepäästävyys niin, että jokainen ohjaaja vuorollaan kävi muiden koirat tervehtimässä. Heti, kun oli vieraampi ihminen, koirat olivat hillitympiä (lue: Roza oli hillitympi). Tänään harjoiteltiin käännöksiä, liikkeestä maahan ja liikkeestä seisomaan. Nämä sujuivat ihan asiallisesti, kotiläksyksi näiden harjoittelua. Sitten Jenni sai taas radikaalin idean, että nyt otetaankin paikallaolo vähän vaikeamman kautta. Tässä vaiheessa tuli tunne, että taitaapa homma levitä käsiin. Ensin villitään koira lelulla ja sitten normaalisti koira maahan ja jätetään. Kun ohjaajat pääsivät omille paikoileen, pitikin pinkaista juoksuun poispäin. Ja jokaikinen koira lähti perään. Sitten Roza keksi juoksukaveriksi Bonon (samanikäinen collieuros) ja sitten ne vetivätkin täysillä kymmenen kierrosta ympäri kenttää. Kieli roikkuen ne lopulta palasivat (eivät kai enää jaksaneet juosta) mamman luo ja ne tietysti otettiin iloisesti vastaan. Paikallaolo uusittiin vielä pari kertaa ja johan onnistui. Lopuksi asetuttiin seisomaan n. 1,5 m välein ja Jenni käskytti seuraamista ja käännöksiä. Tässä taas tuli huomattua, että kaikki ohjaajat eivät tunnista oikeaa ja vasenta (minä kyllä tunnistan, kröhöm...) ja seuraamisesta Roza sai taas Jenniltä suuret kehut.