Saimme lopultakin lunta ja kunnon talven pikku pakkasineen mutta talviunia emme kuitenkaan ole koisanneet. Tammikuun alussa alkoi lauantaisin KHN:n tokokoulutus, joka jatkuu helmikuun loppuun. Roza käy Petrin kanssa aloittelijoiden ryhmässä ja Melinan kanssa käymme kilpailemaan tähtäävien ja kilpailevien ryhmässä. Koulutus pidetään Hyvinkäällä, jonne on pitemmästä matkasta huolimatta ajallisesti lyhyempi ja sujuvampi matka kuin esim. Purina-areenalle.

 

Ensimmäisellä kussikerralla oli 15 astetta pakkasta ja runsaan paikallaolon ja kontaktiharjoittelun seurauksena Melinalle tuli kylmästä vesihäntä. Kyllä oli oudon näköistä kun yleensä jatkuvasti heiluva häntä oli aivan eloton. Lämpöhoito viljapussilla ja B-vitamiini paransivat hännän liikkuvuuden parissa päivässä.

 

Pari kertaa olemme käyneet tokoilun jälkeen viereisessä koirakylpylässä ja nyt on Rozakin sitten uinut ensimmäisen kerran (jos sitä pärskimistä nyt uimiseksi voi sanoa Hymy), mutta kyllä se siitä lähtee, vesi on kiva elementti kuitenkin.

 

Nometreenien vuoro on ollut sunnuntaisin, tutun porukan kanssa olemme treenailleet enimmäkseen markkeerauksia ja lumipeitteen kasvettua ohjauksia. Mäntän talvinome olisi taas tavoitteena!

 

Sunnuntaina 25.1. saimme ensimmäisen KHN:n ”jäsenten joululahjan” eli kuluvana vuonna seura järjestää kerran kuussa yhteistreenit tasoluokittain pennuista kokeneempiin. Kouluttaja antaa palautetta, neuvoja ja kotiläksyjä ja sitten taas noin kuukauden kuluttua tarkistetaan, missä mennään. Ensimmäisellä kerralla muodostettiin neljä ryhmää; pennut, nuoret, alokkaat ja edistyneemmät. Roza oli tietenkin penturyhmässä ja Melina alokkaissa.

 

Alokasryhmä teki aluksi maltti- ja hallintaharjoituksia, treenipaikalle kuljettiin koiran seuratessa sivulla vapaana ja kouluttajan käskyllä pysähdyttiin matkalla muutaman kerran, koira istui. Varsinaiset treenit olivat ohjausharjoituksia, ensin dami vietiin koiran kanssa ja noudettiin heti, sitten vietiin toinen dami toiseen paikkaan, jonka jälkeen palatiin ensimmäiseen paikkaan, jonne kouluttaja oli vienyt sillä aikaa damin. Tämän noudon jälkeen tehtiin pareittain toisen damin ohjaus, jossa toinen koira odotti parin metrin päässä omaa vuoroaan ilman talutinta. Viimeisessä harjoituksessa koirat vietiin kauemmas näkösuojaan, jätettiin odottamaan joko vapaana tai kiinni ja ohjaajat veivät yht´aikaa damit ensimmäiseen paikkaan ja sitten ohjaus. Maasto oli risukkoista hakuualuetta, eipä päässyt kylmä tulemaan siellä mönkiessä.

 

Vaikka meitä oli ryhmässä kahdeksan koirakkoa, kouluttajamme organisoi treenit niin hyvin, että jotain tapahtui melkein koko ajan, pitkiä vuoron odotteluja ei ollut. Ja ne vähät odottelutkin meni kivan, puheliaan ryhmän kanssa sukkelaan. Ryhmäämme veti Jonne, kannustava, positiivinen ja hauska kouluttaja, joka kehui koiria sekä meitä ohjaajia niin, että vielä maanantaiaamunakin oli hyvä mieli. Mutta eipä kehunut turhasta, treenit menivät todella hyvin. Ihana yhdistys, joka satsaa tällä tavalla jäseniinsä ja erityisesti nuoriin ja aloitteleviin koiriin!

 

Jotta kaikki ei olisi pelkkää ihqutusta, miinuspuolelle on kirjattava joulukuun puolivälissä tapahtunut Rozan etutassun varvasmurtuma, jota hoidettiin alun kipulääkityksellä ja muutaman viikon rauhallisella liikunnalla. Luulimme jo varpaan parantuneen, mutta tammikuun loppupäivinä pentujen riekkumissession tuloksena varvas turposi ja kipeytyi uudestaan ja nyt se on pidettävä ainakin pari viikkoa siteessä. Onneksi kakara saa liikkua suht normaalisti, pitää vain estää tassua kastumasta, joten kumitossu jalkaan ja tasamaaliikuntaa.

   

Kaksi arkipäiväähän tuo side ehti olla paikallaan, kunnes neiti sai sen ajankulukseen askarreltua irti. Muuta keinoa ei ollut kuin tötterö kaulaan päiväksi. Mutta Rozan mielestä se onkin oikein hauska juttu, pörisee vain mielissään, kun tötsä laitetaan aamulla paikalleen ja patsastelee ylpeänä Kiiralle ja Melinalle, että lällällää, teilläpä ei olekaan tällaista.