Eipä tullut ilon aihetta Vehmaan(kaan) taippareista 3.5. Koko talvi ja kevät on mennyt treeneissä kivasti, epäviralliset damikokeet sujuneet hyvin. Melinan taipumusta ylikierroksiin riistan kanssa on "siedätetty" variksilla pitemmän aikaa, yritetty tehdä niistä arkipäiväisiä. Treeneissä on tosin tehty se virhe, että heittämistä on vältetty, ettei koira kuumu liikaa treeneissä. Olisi pitänyt just nimenomaan heitellä, sillä kokeissahan se kuitenkin on edessä. Tyhmätyhmätyhmä. Vapunpäivänä treenattiin Krissen, Artun ja Markon kanssa oikein pitkän kaavan mukaan, vesityöt, hakuruutu variksilla ja kanijälki. Sillä suorituksella olisi läpäissyt taipparit ihan kevyesti.<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />

Lähdimme lauantaiaamuna viiden aikaan ajelemaan Vehmaalle, olimme ajoissa perillä, teimme rauhallisen kävelylenkin. Odotusaikakaan ei ollut pitkä, numeromme oli viisi ja koe eteni reipasta tahtia. Tuomarina oli Markku Bräyschy. Koepaikalle oli lyhyt matka, joten emme menneet edes odotuspaikalle seisoskelemaan, koska siitä näki edellisen koiran vesityön. Koiraa ei saanut lähettää vesinoutoon aivan rannasta, niin kuin tavallisesti, vaan lähetyspaikka oli muutama metri maalta. Tämä ei haitannut, hyvin meni ja sitten siirryttiin hakuruutuun. Siirtyminen tarkoitti sitä, että käännettiin selkä lammelle eli ei liikuttu metriäkään. Hakuruutu oli kallioista ja etuosa melkein puutonta. Tuli laukaus ja heitto ja varis mätkähti muutaman metrin päähän näkyviin kalliolle. Toisille koirille varmasti helppo, mutta Melinalle vaikea tapa. Sitten kun piti vielä odottaa se hetki, että ampuja ja heittäjä poistuivat paikalta, Melina oli jo ihan täpinöissään. Lähti kyllä kuin raketin suusta mutta alkoi sitten ilmeisesti rauhoitella itseään variksen kanssa, poimi ja pudotti yms. Kun tuomari meni vielä härnäämään variksen kanssa niin kuului vain rouskis! Ja sitten sanottiin kiitos ja näkemiin.

Kun oppisi ymmärtämään tuota koiraa. Se ei reagoi laukauksiin, pysyy rauhallisesti paikallaan, malttia on tullut iän mukana paljon lisää, ääntely on jäänyt pois, on aina ollut kiinnostunut riistasta, lähtee treeneissä noutoon vauhdikkaasti ja palautukset samalla vauhdilla. Mutta sitten kokeissa koko homma jostain syystä leviää käsiin. Ohjaaja ei jännittänyt ainakaan tietoisesti, en ollut itsevarmakaan, mutta luottavaisella mielellä.

Noutajapalstalla on keskustelu Miksi tollerit eivät pärjää nomessa? Siitä keskustelusta tunnistin omankin koirani, rotu vain on eri. Sinänsä hassua, että viime kesänä SNJ:n leirin koulutuksessa myös Mika Leppinen diagnosoi ongelmaksi tollerisyndrooman (kiihtyy, vinkuu, etsii, löytää - mutta ei palauta). Melinan sisällä asuu siis pieni tolleri. Millä sen saa sieltä pois?

Mutta eteenpäin, sano mummo lumessa. Onhan näitä konsteja, ammuskellaan starttarilla ja heitellään varista. Onneksi lähimetsän vieressä on käynnissä sen luokan räjäytykset ja kivenlouhinnat, että meidän paukkuja ei ihmettele kukaan. Joku ehdotti ohjaajan vaihtamista, ei ehkä hullumpi idea sekään. Onneksi vielä kasvattaja ja treenikaverit jaksavat uskoa eteenpäinmenoon ja tsempata meitä! Jos ja kun vielä mennään taippareihin, yritän ainakin varmistaa, että koepaikka olisi tavallista metsää, jossa heittovaris putoaisi toivottavasti vielä peitteiseen paikkaan näkymättömiin, että koira joutuisi hieman etsimään. Parasta tietysti olisi, jos saisi lähettää suoraan hakuruutuun ilman heittelyitä, mutta se alkuheitto lienee pakollinen juttu.

Tässä vaiheessa vielä homma hanskassa...
1541085.jpg