Kolmen kultaisen noutajatytön, Kiiran (Yellow Waterlily Tinker Bell), Melinan (Woodchuck´s Elfin Honey) ja Rozan (Weljesten Glikeria Au) treeni- ja muita kuulumisia.
Rozalle on suunnitteilla pentuja vuoden 2012 alkupuolelle. Mahdolliset pennut syntyvät Weljesten kenneliin.
Urokseksi on valittu nuori, jo kokeissa hyvin menestynyt Way-Out's Cassidy.
Cassidystä lisätietoja täällä ja Rozasta Rozan omalla sivulla.
Pentutiedustelut www.weljesten.com
Laitetaanpa muutama harvinainen treenikuva, että saadaan tuo joulutoivotus painumaan alemmas! Treenit ovat siis jääneet aika vähiin, hyvä, että edes lenkille pääsee. Ja silloin, kun on treenattu, ei kärsi kameraa pidellä, kun näpit (ja kamera) jäätyy.
Mutta löysimme ihan mainion treenipaikan, jonne oli ystävällisesti aurattu pitkän pitkä tie, jossa saa treenattua eteenlähetyksiä ja suuntia. Suuntia siksi, kun sama (?) ystävällinen henkilö oli jollain mönkijällä tai muulla telaketjuhärpäkkeellä tehnyt tukevat reitit myös sivusuuntiin ja erittäin ystävällisesti vielä laittanut merkkikepitkin pystyyn säännöllisin välimatkoin.
Ettei nyt ihan niin ystävällisiksi koiraharrastajia kohtaan näitä tuntemattomia luultaisi, nämä reitit ja kepit merkitsevät valitettavasti sitä, että keväällä tässä paikassa alkaa myllerrys ja tilalle tulee teollisuusrakennuksia. Mutta treenataan niin kauan, kun voidaan!
Kiira nauttii, kun pääsee hommiin
Mummo lumessa
Melina vuorossa
Rozaa ei lumi haittaa, kun osaa lentää
Jaa tuonnepäin...?
Joskus keväällä heitin puolileikilläni, että jos lähdettäisiinkin Rozan kanssa syksyllä Naisten hakuun Tornioon. Kun tämä loma osui sopivaan aikaan, niin eikun ilmoittautumista menemään. Ihan pelkästään kokeen takia ei varmaan olisi tullut lähdettyä noin pitkälle, mutta samalla reissulla poikettiin myös Iissä, jossa asuu sukulaisia ja tuttuja. Mennen tullen yövyttiin suunnilleen puolimatkassa Pihtiputaalla koiraystävällisessä hotelli Niemenharjussa ja myös Torniossa vietettiin kaksi yötä.
Lauantaiaamu valkeni harmaana, tuulisena ja viileänä. Majapaikasta koepaikkaan oli vain vartin ajomatka ja ilmoittautuminen hoidettiin kätevästi koepaikalla. Olimme aamupäivän seitsemäs eli viimeinen koirakko. Paikka oli meren rannalle tehty täyttömaakenttä, jonka reunoilla oli metsää ja pusikkoa. Koe alkoi maaohjauksella, jossa oli fasaani muutama metri metsän sisässä. Oikealla puolella oli hakuruutu, jonne moni koira säntäsi jostain syystä , vaikka tuuli vasemmalta. Näin yritti aluksi Rozakin, mutta sain sen heti pysäytettyä ja toisella lähetyksellä suoraan fasaanille ja lintu vauhdilla käteen. Tuomari kehui hyvää suoritusta 
.
Seuraavaksi siirryttiin rantaan, Roza seurasi muuten hyvin, hieman edistämistä. Tehtävä oli kaksoismarkkeeraus, joista ensimmäinen heitto, varis, tuli rannalle ja lokki heitettiin kauempaa aallonmurtajalta rantaveteen. Roza lähti suoraan lokkia hakemaan, mutta jäi monen muun tapaan ihmettelemään puolimatkassa olevia kiviä, jotka olivat juuri ja juuri vedenpinnan yläpuolella. Välillä näkyivät, välillä ei. Omituisia pienen koiran mielestä. Roza muisti sitten rannalle lentäneen variksen, toi sen, mutta uudella lähetyksellä lokille jäi jälleen pyörimään kiville.
Hakuruudussa oli metsän puolella variksia, fasaani, rantamaastossa lokkeja ja kauempana lahdenpoukaman takana koskelo kiven päällä. Ja rannalla kahden ison kiven välissä kani. Lähetin Rozan aluksi metsään päin, mutta lokki sieltä kuitenkin ensimmäisenä tuli. Seuraavaksi lähetin kanille, jota Roza mietti aika pitkään, otti lopulta, mutta pudotti muutaman metrin päähän ja jätti siihen. Ja siinä oli sitten tämä koekin. Tähän kanikäyttäytymiseen voi olla montakin syytä; pitkä matka, yöpyminen vieraassa paikassa, outo 
ohjaaja ja lähestyvä juoksu. Ja se juoksu alkoikin sitten heti tiistaina, kun oltiin reissusta kotiuduttu. Yleisvaikutelmassa maininta: nopea ja kohtuullisen kuuliainen koira.
Harmi juttu, mutta muuten matka oli mukava ja oli kiva osallistua tähän hienosti järjestettyyn kokeeseen. Naisväelle oli varattu illaksi kaikenlaista naisellista ohjelmaa, hierontaa, kynsien laittoa, alusvaate-esittelyä ja kaikelle kansalle herkkutarjoilut. Lauantaina lasagne, salaatti ja jälkkärinä mutakakkua kermavaahdolla. Ja tietysti roosan (ei Rozan) väristä mehua, myös pokaalien jalat olivat sävy sävyyn roosanväriset. Ohjaajilla oli myös vaaleanpunaisia asusteita; pipoja, huiveja ja käsineitä.
Aamulenkillä Pihtiputaalla vanhalla nelostiellä.
Fasaani tulossa ohjauksesta.
Lähdössä markkeerausta hakemaan, kunnes...
...kohta ilmestyvät salaperäiset vedenalaiset kivet...
...ja tulikin varis!
Jokainen ohjaaja sai muistoksi t-paidan.
Lenkillä Torniossa, taustalla Suomen ja Ruotsin rajamerkki. Tässä on molempien maiden yhteinen golfkenttä ja saaren kärkeä kiertävä kävelypolku. Kiira ja Melina jo tähyävät Ruotsin puolelle.
Kiiran Ruotsin-tuliainen, itse löydetty golfpallo.
Vihdoin kotona, jokaisella Pihtiputaan kirppikseltä hankitut pehmot. Kuvassa Rozan katseessa havainnollistettuna yksi seitsemästä kuolemansynnistä: kateus.
Taas on jääneet tapahtumat päivittämättä, olenpa ollut laiska, vaikka lomalla aikaa olisikin ollut. Pidämme nyt syyslomaa kolme viikkoa, tai oikeammin joustovapaata eli lomaksi vaihdettuja lomarahoja. Tämä on ihan parasta aikaa lomanviettoon, syksy on ihanaa aikaa!
Roza ilmoitettiin Inkooseen Tolleriyhdistyksen järjestämään WT-kokeeseen, kun moneen kertaan kuuluteltiin lisää osallistujia ja jatkettiin ilmoittautumisaikaa. Koe pidettiin Västankvarnin maisemissa ja tuomareina olivat Pauliina Ahola ja Miso Sipola Alokasluokka aloitti Pauliinan rasteilta 1 ja 2 ja pienen metsävaelluksen jälkeen periltä löytyi turverantainen metsälampi, jonka rannoilla tehtävät suoritettiin. Koe oli vähän kuin nome-B -tyyppinen damikoe. Ensimmäinen rasti: kaksi ykkösmarkkeerausta, joista ensimmäinen jäi näkyviin pienen turveniemekkeen eteen. Toinen heitto tuli kauemmas, niemekkeen taakse näkymättömiin ja koiran piti nousta maalle löytääkseen sen. Muuten meni sutjakkaasti, mutta toisen damin Roza palautti rannan kautta, tästä tehtävästä tuli pisteitä 15.
Toinen rasti oli hakua parityöskentelynä melko laajalla turveranta/kaislikkoalueella, kuudesta damista oli haettava kaksi. Ensin pieni pätkä walk-uppia, jonka aikana ammuttiin lammen toisessa päässä. Pienemmällä numerolla oleva koira sai aloittaa ja toinen odotti sen aikaa kytkettynä vuoroaan. Roza joutui istuskelemaan melko kauan, ja päästi kerran pienen kyllästymis-turhautumisvinkaisun, josta tuomari huomautti, mutta sanoi myös, että odotusaika kyllä tuli tällä koiralla aika pitkäksi. Roza löysi molemmat damit, joista toisen hakuun myös kului aika reippaasti aikaa, tästä rastista pisteet 12.
Sitten olikin vuorossa siirtyminen pelloille Mison rasteille. Koska harvalukuinen avoluokka ja yksi voi-koira olivat jo nämä suorittaneet alokasluokkaa nopeampaan tahtiin, alokasluokasta vapautunut koirakko kuskattiin seuraavalle rastille autolla ajan säästämiseksi. Hienoa palvelua ja hyvä näin, sillä rastien välimatkaa oli n. 1,5 kilsaa.
Ensimmäinen Mison rasti oli ykkösmarkkeeraus kovaan traktorilla käännettyyn kyntöpeltoon, heleppo juttu, 19 pistettä.
Helppo ei puolestaan ollut seuraava rasti; kohteena n. 3 metriä leveä oja, jossa jyrkät reunat ja pohjalla vettä, ojassa kasvoi tiheää kaislikkoa/ruovikkoa. Ensin ykkösmarkkeeraus, jota Roza etsi kauan, sotkeutuen välillä kaisloihin ihan täysin. Lopulta dami löytyi avustuksella. Tämän jälkeen ohjaus samaan paikkaan, joka oli ihan yhtä kovan työn takana, dami oli jäänyt jyrkkään ojan penkkaan ja Roza etsi sitä sisukkaasti vedestä. Tämä oli kuulemma ollut vaikea rasti myös avo-luokassa, samat tehtävät, mutta pidemmillä matkoilla. Eipä se tuntunut helppo olevan alokkaillekaan, muutama kyllä onnistui tässäkin hienosti, useimmille tuotti vaikeuksia enemmän tai vähemmän. Tästä vain 5 pistettä. Rastin jälkeen huomattiin, että kaisla tms oli viiltänyt takajalasta kahden varpaan välistä räpylän auki ja sieltä tiputteli verta. Onneksi tästä ei kuitenkaan sen pahempaa seurannut, Bacibactilla tämäkin hoidettiin.
Suunniteltuna olivielä viideskin rasti, kaikkien yhteinen walk-up, mutta ajan puutteen vuoksi tästä luovuttiin ja neljän rastin jälkeen suoritettiin finaali. Rozan kokonaispisteet 51 ja tulos alo 3.
Lähdimme jo perjantai-iltana Tammisaareen, jossa pidettiin lauantaina Golden Ringin Golden Mestaruus ja sunnuntaina "normaali" nomeB -koe. Kokeen järjestelyssä päävastuun kantoi PSK ja olimme mukana talkoolaisina. Kokeen keskuspaikkana ja majoituspaikkana oli Motel Marine Tammisaaren keskustassa.
Lauantaiaamu koitti harmaana ja sateisena, Rozalla oli startti heti aamuryhmän toisena, jonka jälkeen Petri lähti töihin voittajaluokkaan, palatakseen taas iltapäivällä takaisin, kun Roza oli päässyt jäljelle. Minä olin Anskun kanssa ottamassa ilmoittautumisia vastaan ja tekemässä eväitä.
Kun kaikki luokat lopulta olivat valmiit, jaettiin palkinnot ennen juhlaillallista. Alokasluokan Golden Mestari oli tuttu kaveri Hemmo, Woodchuck´s Grand Slam, onnea Krista ja Hemmo! Roza sijoittui toiseksi ja oli Paras Narttu, Nuorin Lupaus ja Nuori Lupaava Metsästyskoira. Alokasluokan tuomarina oli Raimo Huhtiniemi. Ryhmäkuvia palkituista ei päästy ottamaan, koska ulkona oli jo pimeää ja vettä satoi edelleen kaatamalla. Mutta kuvataan Roza pystiensä kanssa sitten vähän myöhemmin. Nuori Lupaava Metsästyskoira sai kiertopalkinnon, upean Tommy Arfmanin valokuvasta tehdyn taulun. Se pääsi heti kotona seinälle kunniapaikalle.
Kaikki tulokset täällä. Onnea mestareille ja muille palkituille!
Sunnuntaiaamun sää oli jo paljon mukavampi, synkistä pilvistä huolimatta ei kuitenkaan satanut. Petri lähti ampujaksi avoimeen luokkaan ja iImoittautumispisteessä kaverina oli tänään Marika. Iltapäivällä lähdimme Marikan kanssa koirinemme starttaamaan alokasluokkaan, joka tänään pidettiin 46 km päässä Leilänlammella, kokeen tuomarina Risto Heikkonen. Paikka olikin tuttu muutaman vuoden takaa, kun olin katsomassa Kiiran koetta. Kokeen kulkukin oli jotenkin tutun oloinen, Kiiran koe tosin oli silloin avoimen luokan koe.
No eihän se meillä menny niinku Strömsössä. Koe alkoi markkeerauksella, eikä Melina (taas kerran...) nähnyt mitään muuta kuin ampujan. Vaikka kuinka yritin peittää näköalan, koira vaan kurkki kaula pitkällä haulikkkomiestä, ampuja on ihan liian kiinnostava ja se koira kyllä tietää, mitä haulikolla tehdään. Ja kun lopulta sen verran asetuttiin, että laukaus tuli, Melina oli jo niin pinkeenä, että otti varaslähdön.Toisella lähetyksellä kaartelun jälkeen löysi kuitenkin fasaanin. Koska koira ei ollut nyt hallussa ollenkaan, on turha alkaa vääntämään mitään vesiohjauksia, joten keskeytin tähän. Kaikki hienosti menneet treenit kesän aikana ja parantunut riistankäsittely olivat luvanneet tätä enemmän. Mutta kiitos Marikalle menomatkan kyydistä, Merjalle paluumatkasta ja Ilkalle saappaiden lainasta, kun omat unohtui motellille.
Jäimme vielä yhdeksi yöksi Tammisaareen ja ehdimme vähän katsella tätä kaunista vanhaa kaupunkia. Löydettiin iso, siisti ja tosi halpa kirppis, jossa tavarat oli järjestetty moneen vanhaan rakennukseen omiin huoneisiinsa, lasit ja astiat jopa värien mukaan omiin hyllyihinsä. Viikonlopun aikana tuli otetuksi hyvin vähän kuvia, tässä koiruudet odottelevat kirppiksen pihalla, kun isäntäväki teki taas löytöjä, nyt ihan pieniä vaan, kun oli auto jo niin täynnä...
Weljesten kennelin kasvateille perheineen oli järjestetty mahdollisuus metsästykseen Kiteellä syyskuisena viikonloppuna. Keskus- ja majoituspaikkana toimi Heinoniemen metsästysmaja, vanha maalaistalo, jonka Heinoniemen Erämiehet ovat remontoineet hienoon kuntoon. Porukassa mukana olleiden kokeneiden metsästäjien lisäksi saimme oppaiksi metsästysseuran miehiä.
Varhain lauantaiaamuna aloitettiin kyyhkyjahdilla ja Rozakin sai ensimmäisen haavakon noutonsa. Päivällä Petri lähti yhdeksi pyssymieheksi jänismetsälle, kun mukana oli kaksi ajokoiraakin. Tällä kertaa jänö pääsi karkuun. Sillä aikaa me muut pidimme hyvät treenit metsästysmajan viereisellä pellolla.
Illalla oli vuorossa sorsastus. Jakauduimme kolmeen ryhmään, yksi rannalle ja kaksi pelloille. Meidän ryhmässä oli kolme haulikkoa ja neljä koiraa, piilouduimme heinittyneeseen syvään kuivaan ojaan ja pellolle asetettiin paristoilla toimiva "viipotin", joka matki laskeutuvaa sorsaa. On kuulemma kymmenen kertaa tehokkaampi kuin kaaveet! Ehdimme istuskella ojassa hiukan toista tuntia, hämärä alkoi laskeutua, kun sorsaparvi saapui. Niistä tuli kaksi pudotusta ja hetken kuluttua sama parvi tuli uudestaan, tällä kertaa putosi yksi. Tätä sitten etsittiinkin aika pitkään otsalamppujen valossa. Oli muuten aika metka tunne, kun jotenkin koko ajan "tiesi", että kohta jotain tapahtuu ja sitten tapahtui! Kaksi muuta ryhmää jäivät saaliitta, joten kyllä se sähkösorsa vaan on tehokas 
Sorsien odottelua
Mukana viikonlopussa oli myös J-pentueen pikkuisia, jotka tekivät vauhdikkaita noutoja (ja palautuksia) riistalla. Sitä touhua oli ilo seurata.
Kokeneempien treeniporukkaa
Tässä palauttaa Kiiski
Ja tämä taitaa olla Ralli
Kyllä meille tästä viikonlopusta tuli kipinä ja innostus metsästämiseen, saimme niin hyvää opastusta asiaan. Lisäksi oli ihan mahdottoman mukava viikonloppu muutenkin. Kiitokset kaikille mukana olleille kivasta seurasta sekä Miialle ja Sallalle erityiskiitokset tämän viikonlopun järjestämisestä!
Roza sai eilen ensimmäiset kokemuksensa lämpimästä riistasta ja metsällä olosta.
Puheet koiran tärkeydestä linnustamassa ovat menneet perille, sillä Peten työkaveri Pasi kutsui koiran ohjaajineen (tai ohjaajan koirineen) avuksi iltalennolle sunnuntaina. Sorsia ei näkynyt, mutta Roza nouti molemmat saaliit, haapanan ja tavin.
Ei varmasti ollut ainoa kerta, kun nämä metsästäjät haluavat noutajan porukkaan mukaan, niin paljon olivat ihmetelleet ja kiitelleet, miten kätevästi ne linnut löytyivät sieltä mutaisesta ryteiköstä. Olisi ihmiseltä jäänyt hakematta, varsinkin, kun jo pilkkopimeässä sitä tavia piti tiheässä pöpelikössä etsiä. Roza saikin sen sitten palkaksi sitkeästä hakutyöstä itselleen. Hyvin jaksoi pikkukoira illalla passissa istua ja tehdä töitä, vaikka ensin oli päivällä useamman koiran vesitreenit.
Täytyy taas tänä syksynä Peten päästä itsekin koettamaan,olisiko pyyntionni parempi kuin viime vuonna. Minullakin on rinnakkaislupa vetämässä, poliisihaastattelu on ensi viikolla. Sitten pääsee mukaan KHN:n "akkain ammuntoihin" harjoittelemaan ensi vuotta varten!
Loma alkoi GR:n leiristä, joten viiden vuoden tauon jälkeen suunta aluksi Virroille. Vaunulle saatiin mukava, tasainen paikka Herraskosken puolelta. Alunperin minun oli tarkoitus osallistua Melinan kanssa mejäkoulutukseen, mutta kun tuo pahuksen polvi estää pidempien matkojen kulkemisen, niin Peten ja Rozan tavoin menimme nomekoulutukseen. Koulutus pidettiin pelloilla jonkin matkan päässä leiriltä ja oli suunniteltu rastimuotoiseksi eri tasoisille ryhmille. Olinkin lopulta tähän lajin vaihtoon oikein tyytyväinen, siellä oli oikein mukavaa. Kiitos kouluttajat Leena, Sanna, Tina, Ari ja Timo. Kovan helteen takia jätimme kuitenkin parina päivänä iltapäiväkoulutukset väliin ja vaan olla möllötettiin. Torstai oli kaikista kuumin päivä (+36) ja aamupäivällä Kiira pääsi vepetreeneihin. Iltamyöhällä yleensä tehtiin vasta päivän lenkki ja tietenkin osallistuttiin makkaranpaistoon ynnä muihin illan istumisiin. Kiva leiri!
Avo-ryhmä, kouluttajana Timo
Linda ja Pete piilottamassa dameja heinikkoon. Hienon väriset heinät!
Meidän matkakoti. Kätevät kompostikehikot kulkee aina mukana.
Melina löysi viileimmän paikan vaunun alta.
Viikon lopulla matka jatkui Jyväskylän ohi Kuopioon ystävien ja kummitytön luo. Viikko oltiin oltu lähes uutispimennossa, niin ei tullut mieleenkään, että Neste-ralli oli juuri nyt. Jouduttiin siis matelemaan useammankin erikoiskokeen kautta ja matka kesti ja kesti ja kesti 
. Illalla viimein päästiin taas tutulle Rauhalahden leirintäalueelle, jossa on ihan loistavat ulkoilumaastot ja rannat. Koko Kuopio vaikuttaa hyvin koiraystävälliseltä maastojen ja lukuisten rantojen puolesta, lähes missä vain voi koiran uittaa lenkin yhteydessä. Olisi varmaan mukava asuinpaikkakin...
Rauhalahden lenkkimaisemaa
Iltalenkillä Vänärillä eli Väinölänniemellä, ihan Kuopion keskustassa
Paluu kotiinpäin oli suunniteltu Pohjois-Karjalan kautta itärajaa pitkin. Vauhtia otettiin ensin Rautavaaralta, jossa on Metsäkartano -niminen lomakeskus. Campingalue oli neljä nurmikoitua "taskua" metsässä ja kussakin taskussa oli tilaa kymmenelle vaunulle. Tähän aikaan joka taskussa oli vain yksi vaunu eli omaa rauhaa ja tilaa riitti. Ympäristössä oli metsäpolkuja ja patikkalenkkiä lyhyemmästä pitempään ja huoltotilat olivat hyvät ja siistit. Olisi muuten ihan loistava paikka koiraleirille ja muutaman päivän ajan siellä olikin Lappalaiskoirien leiri. Siellä oli myös kansainvälinen nuorisoleiri ja varmaan oli aikamoinen elämys Keski-Euroopasta tuleville nuorille viikko korvessa metsän keskellä. Metsäkartano oli lopulta niin ihana paikka, ettei sieltä malttanut lähteä pois, joten loppuaika vietettiinkin sitten siellä. Kaupassa käytiin kerran Nurmeksessa, että se siitä Pohjois-Karjalasta tällä kertaa.
Sylivauva lempipaikassaan ja karhuvahti tarkkana (rapina oli tällä kertaa siili)
Pisaroiden kaari
Metsäkartanossa oli tilaa tokoilla niin nurmella kuin hiekallakin, tässä Rozan seuraamista
Joka päivä uitiin...
...heitettiin palloa...
...juostiin...
...tehtiin pellehyppyjä...
Pumpulikirkko eli suuri hiidenkirnu Rautavaaralla
Tervapuatti
Maaston silhuetti auringonlaskun aikaan
Kyllä on mukavaa olla töissä tämmöisinä hellepäivinä. Not. Helteestä saapi nauttia sisälläkin, kun on asteita melkein yhtä paljon kuin ulkona ja ikkunasta näkee pikkuisen harmaata betoniseinää ja sinistä taivasta. Mutta - loma lähenee vääjämättä 
.
Kahdeksan kesän leiriputki SNJ:n leirillä katkesi tänä vuonna, kun ei saatu lomaa. Käväistiin kuitenkin yhtenä iltana vähän tutustumassa paikkaan, jos vaikka ensi kesänä järjestyisi taas lomaa ja jos vaikka leiri pidettäisiin taas Mustialassa. Paikka oli tosi viehättävä ja leirillä "haastatellut" ihmiset kertoivat, että majoitus, koulutus ja koulutuspaikat olivat oikein hyviä, seura mukavaa, mutta ruokailu sai risuja. Lurppa toki oli tarjonnaltaan entisen veroinen. Pizza oli valitettavasti käyntimme aikaan lopussa, mutta parilaleipäkin oli nam nam.
Helleaika on tukalaa koirillekin, varsinkaan kun ei kuivalla pääkaupunkiseudulla ole niin helppoa löytää viilennystä uintipaikasta. Yllättäen uimapaikka löytyikin ihan läheltä ja vaikka vesi on ruskeaa, niin on se ainakin märkää! Harva se ilta on koirat pääseet plutimaan ja kyllä ne tykkää! Kuumimpina päivinä koirat säilytetään viileässä kellarissa. Yöt nukutaan mahdollisimman viileässä paikassa eli verannalla siskonpetillä koko lauma.
Hurjat Melina ja Roza uivat koskessa vastavirtaan. (Kosket ovat tosin hyvin, hyvin pieniä ja vaatimattomia).
Kivellä kököttävät sorsat näyttivät kauempaa savikökkäreiltä, ne maastoutuivat niin hyvin, etteivät koiratkaan huomanneet.
Vähän on nihkeää Kiiran näyttelyuran alkaminen veteraaniluokassa, yli 10-vuotiaiden supervetskujen siis. Alkukesästä kun ilmoitin Kiiran GR:n Oittaan Club Showhun, niin edellisellä viikolla laitettu Bayvantic aiheutti pahan ihotulehduksen nesteen laittopaikkoihin ja lopulta karvttomat laikut.
Muutama kesähän meillä ollaan torjuttu punkkeja menestyksekkäästi valkosipulin voimalla, mutta kun niitä alkoi jo toukokuussa esiintymään niin runsaasti, niin turvauduttiin nyt kovempiin aineisiin. Bayvantic on joskus aiemmin sopinut Kiiralle ihan hyvin, eivätkä Melina ja Roza saaneet siitä nytkään mitään oireita.
No, Mäntsälän näyttelyssä heinäkuussa olisi tuomari, joka on joskus pitänyt Kiirasta varasertin verran. Ja arvelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus viedä samalla myös Roza se H hakemaan, jos pienestä koostaan huolimatta tuomari tunnistaisi rotunsa edustajaksi (eräs labbiksen omistava henkilö kysyi yhtenä päivänä, että onhan tämä on tolleri...vai mikä). Melina puolestaan on viisasti pudottanut turkkinsa kesäksi, niin saa olla edelleen ihan rauhassa näyttelytouhuista.
Alkuviikosta eräänä aamuna huomattiin, että Kiiran oikea silmä on aivan ummessa ja vuotaa. Silmätulehdukseksi sitä ensin luultiin ja lääkäriin. Sarveiskalvolta löytyikin haava ja hoidoksi tuli kahta eri tippaa, kymmenen päivän kuuri. Missä lie tapaturma tullut, törmännyt ehkä johonkin risuun tai Rozaan. Näyttelyyn tuli sitten tuomarimuutoskin ja loppuviikolle on luvassa 30 asteen hellettä, joten osallistumisen peruuttaminen oli helpotus. Harmi puolestaan on se, että Kiira ei nyt pääse huvittelemaan tulevaan vepekokeeseenkaan. Mutta tärkeintä on, että nyt parin päivän kuluttua silmä näyttää jo paljon paremmalta ja ensi viikolla on kontrollikäynti. Kiira-ressun olon tukaluutta lisää vielä kauluritötterön käyttö muutaman päivän ajan.
Sanonta piti hyvin paikkansa, kun Kiira lähti sunnuntaina pitkästä aikaa vepekokeeseen ja sai yhtä pistettä vaille ykköstuloksen. Viimeksi Kiira on harrastanut vepeä syyskuussa SM-kokeessa ja on muutenkin uinut vasta pari kertaa tänä kesänä. Oli tulossa niin harvinainen viikonloppu, ettei mitään menoja. Eihän sitä voi kotiin jäädä, joutuu remonttihommiin! Joten kun huomasin ilmoituksen, että Hämeenlinnan seudun vesipelastuskoirien kokeessa on tilaa, niin sinne! Kiva nähdä, miten hyvin liikkeet on vielä Kiiralla (ja ohjaajalla) muistissa. Koepaikka oli aikaisemmilta vuosilta tuttu Vesajärven ranta Rengossa, ylituomarina Jyrki Heino ja venetuomarina Marika Mäntylä.
Tulihan siinä yhdessä tehtävässä neljän metrin maalin ohitus ja kun Kiira poikittaisessa viennissä ei ekalla lähetyksellä luovuttanut esinettä, Petri huusi Kiira Vie! Tämän tuomari katsoi kahdeksi eri käskyksi, vaikka sanojen välillä ei ollut kuin sekunnin puolikas. Lisäksi tämä katsottiin uudeksi lähetykseksi, josta viisi miinuspistettä. Aika nipo laji se on tämäkin. Mutta tarkoituksena olikin järjestää Kiiralle mukava päivä vanhan lajin parissa ja itselle kesäinen eväsretki järven rannalle.
Homma hoidossa, hukkuva poimittu kyytiin
Hukkuva alkoi matkalla osoittamaan virkoamisen merkkejä, niin kolautetaanpa sen pää tuohon maalikeppiin, niin se rauhoittuu...
Samaisen järven rannalta löytyi vielä mukava ruovikkoinen "nomeranta", ja kokeen loputtua jäimme vielä tekemään Melinalle ja Rozalle pienen markkeeraus- ja eteenlähetystreenin. Tällainen tilaisuus kannattaa aina käyttää hyväkseen, kun sopiva ranta kohdalle osuu.
